Maksimoi joulumyynti verkkokaupassa: 20 ideaa joulun odotukseen

Tästä artikkelista löydät 20 vinkkiä ja faktaa jouluisen markkinoinnin tueksi. Tämän listan avulla saat takuulla enemmän irti joulukampanjastasi!

1. Black Friday on viimeinen aika aloittaa kampanjointi

Yleensä joulukampanjoiden lähtölaukaus on marraskuun lopulla Black Fridayn aikaan. Tänä vuonna Black Friday on 27.11.

Joulumarkkinointia pitää siis alkaa miettiä jo marraskuun alkupuolella. Marraskuun lopulla on jo liian myöhäistä kehittää kaikki tarvittavat kuvat, tekstit ja kohdennukset.

Black Fridayn jälkeen koittaa vähemmän tunnettu Cyber Monday, jolloin verkkokaupat kilpailevat asiakkaista. Cyber Monday on globaalisti ollut jo yli kymmenen vuoden ajan yksi vuoden suurimmista verkkokauppojen myyntipäivistä.

2. Korota mainosbudjettia joulun ajaksi

Mainostukseen kannattaa satsata silloin, kun asiakkaita on liikkeellä. Siksi joulun alla normaalia mainosbudjettia on järkevää korottaa ja vastata näin kilpailijoiden asettamaan haasteeseen. Muuten verkkokauppasi mainokset jäävät jalkoihin juuri sillä hetkellä, kun niiden pitäisi loistaa eniten esillä.

3. Lapsiperheet suunnittelevat joulua pitkään

Verkkokaupan joulumarkkinoinnissa kannattaa huomioida, miten kohderyhmäsi tekee ostoksia joulun alla.

Esimerkiksi jos verkkokauppasi tuotteet ovat erityisen suosittuja lapsiperheiden joulussa, joulukampanja tulisi käynnistää aikaisin. Lapsiperheet aloittavat suunnittelun ja sopivien tuotteiden kartoittamisen hyvissä ajoin syksyllä, vaikka varsinaiset ostokset tehdäänkin yleensä vasta joulukuussa.

4. Nuoret ostavat mielellään joululahjoja verkosta

Alle 35-vuotiaat ovat joulun aikaan erityisen aktiivisia verkkoshoppailijoita. Joululahjoja haetaan sekä kotimaisista että ulkomaisista verkkokaupoista. Vanhemmille ikäpolville puolestaan on yhä melko tärkeää lahjan hypisteleminen omin käsin ennen ostopäätöksen tekemistä, vaikka ikääntyneiden luottamus verkkokauppoja kohtaan on toki nousussa.

5. Joulukalenteri on helppo tapa lisätä lahjatuotteiden näkyvyyttä

Joulukalenteri on yksi tapa nostaa esille joulun ajan tuotteita. Kalenterissa voi olla vaikkapa päivittäin vaihtuva tarjoustuote, joka sopii lahjaksi tai kodin koristeluun. Myös muut jouluiset sisällöt, kuten iloiset videot tai kertomukset, voivat ilahduttaa verkkokauppasi kävijöitä.

Joulukalenteria kannattaa nostaa esiin somenkin puolella, sillä useimmat asiakkaat eivät vieraile päivittäin verkkokaupassasi, mutta voivat silti nähdä somepäivitykset.

6. Muuta verkkokauppasi designia jouluiseksi

Verkkokaupan ulkonäön muuttaminen väliaikaisesti jouluisemmaksi virittää shoppailuintoiset asiakkaat oikealle taajuudelle. Koristeluissa ei kuitenkaan kannata mennä liian pitkälle, ettei kauppa muutu sekavaksi. Etenkään ei kannata tunkea väkisin ääniä tai videoita asiakkaan ruudulle, se on tungettelevaa.

7. Jaottele tuotteita erityisiin joululahjakategorioihin

Joululahjaksi soveltuvia tuotteita voi jaotella omiin kategorioihinsa, joista asiakkaat voivat etsiä lahjontainspiraatiota. Kategoriat voivat olla perinteisiä sukupuolitettuja tuoteryhmiä, kuten ”lahjaideat naisille” ja ”lahjaideat miehille”. Tehokkaampaa voi kuitenkin olla ryhmittely vastaanottajan kiinnostuksen kohteiden mukaisesti.

8. Huomioi tuotelistauksissa muutkin joulun puolet kuin lahjat

Myös muita tuotteita kuin lahjoja voi jaotella jouluisiin kategorioihin. Mieti, mitä muita tarpeita ihmisillä on joulun aikaan, ja tarjoa näitä tarpeita vastaavia tuotelistauksia. Sopivia ryhmittelyjä voivat olla esimerkiksi ”koristeluun”, ”joulupöytään”, ”pikkujouluihin” tai ”joulun odotukseen”.

9. Markkinointiautomaatio sopii myös jouluun

Markkinointiautomaation avulla voit luoda joulukampanjan joko yhdessä tai useammassa kanavassa. Esimerkiksi personoitujen sähköpostien sarjasta koostuva automatisoitu kampanja voi sulautua näppärästi osaksi vastaanottajan kokemaa joulun odotuksen tunnelmaa. Hyödynnä automaatiossa myös muita kanavia, kuten tekstiviestejä tai printtimedioita.

10. Verkkokauppa voi yllättää postittamalla fyysisen katalogin

Monet verkkokaupat kuvittelevat, että koska niiden liiketoiminta keskittyy nettiin, myös markkinoinnin tulisi rajautua digitaaliseen maailmaan. Laadukkaasti toteutettu ja hyvin kohdennettu fyysinen tuotekatalogi voi kuitenkin yllättää vastaanottajan positiivisesti, ja saada verkkokaupan erottumaan kilpailijoistaan. Usean markkinointikanavan käyttäminen yhtä aikaa vahvistaa kampanjasi viestiä.

11. Personoitu laskeutumissivu tehostaa uudelleenmarkkinointia

Kytke kaikki markkinointiviestisi, kuten sähköpostit tai joulukortit osaksi markkinointiautomaatiota lisäämällä viesteihin linkki personoidulle laskeutumissivulle. Laskeutumissivun avulla voit seurata kampanjan tehokkuutta ja harjoittaa parempaa uudelleenmarkkinointia. Laskeutumissivun linkin voi painaa joulukorttiin tai katalogiin vaikkapa QR-koodina.

12. Herättele menneiden joulujen henkiä

Asiakasrekisteristä pystyt poimimaan esiin ne asiakkaat, jotka tekivät ostoksia viime jouluna tai sitä edellisenä, mutta jotka eivät ole sen jälkeen olleet aktiivisia. Joulukampanjan yhteydessä on erityisen tehokasta kohdistaa herättelykampanja näillä passiiviseksi ajatuneille asiakkaille.

13. Osta verkkokaupallesi näkyvyyttä hakukoneissa

Harva verkkokauppa pystyy luottamaan pelkkään orgaaniseen näkyvyyteen hakukoneissa. Jos verkkokauppasi ei nouse tärkeimmillä hakusanoilla Googlen etusivulle joulun alla, voit olla varma, että potentiaaliset asiakkaat löytävät tiensä kilpailijoiden luokse. Siksi Adwords-mainostilan ostaminen etusivulta on järkevää.

14. Valitse oikeat somekanavat maksulliselle mainonnalle

Sopivien somekanavien valitseminen juuri sinun verkkokauppasi tuotteille on tärkeää. Tavoitatko joulun alla potentiaaliset asiakkaat parhaiten Instagramin, Linkedinin, Facebookin vai jonkin toisen kanavan kautta? Tämä riippuu kohderyhmäsi käyttäytymisestä somessa. Kannattaa myös harkita, voisitko mainostaa eri tuotteita eri kanavissa.

15. Ota käyttöön uudelleenmarkkinointi

Jos et käytä verkkokauppasi markkinoinnissa uudelleenmarkkinointia, nyt on korkea aika ottaa se käyttöön. Uudelleenmarkkinoinnilla voit kohdentaa bannerimainosten sisältöä todella tarkasti, yksilölliselle tasolle asti sen perusteella, miten kuluttaja on reagoinut verkkosivusi sisältöön ja onko hän tehnyt tai jättänyt tekemättä ostoksia.

16. Ennen joulukampanjaa huolla verkkokauppasi kuntoon

Verkkokauppiaan kannattaa varmistaa säännöllisesti, että sivusto on teknisesti moitteettomassa kunnossa. Toimivatko kaikki maksutavat? Katoaako ostoskorista tuotteita? Onko sivustolla rikkinäisiä linkkejä, jotka eivät johda minnekään? Ovatko verkkokauppasi palvelimet tehokkaita ja rasituksen mukaan skaalautuvia? Hoida perushuolto hyvissä ajoin ennen joulusesonkia, niin et joudu korjailemaan sivustoa kesken kiivaimman myyntikauden.

17. Tee lahjatuotteiden palauttamisesta helppoa

Usein lahjojen ostamista verkkokaupasta hillitsee tuotteiden palauttamisen vaikeus. Tee palauttamisesta ainakin joulun ajaksi mahdollisimman helppoa. Kannattaa myös pidentää lahjojen palautusaikaa. Näin asiakas uskaltaa helpommin ostaa myös yllätyslahjat verkkokaupastasi.

18. Paketoi lahjat

Moni tilaa verkkokaupoista lahjoja nimenomaan säästääkseen aikaa muiden joulukiireiden keskellä. Voit vastata tähän tarpeeseen entistäkin paremmin tarjoamalla tilaajille paketointipalvelua. Paketoinnin voi valita helposti tilauksen yhteydessä vaikkapa rasti ruutuun -periaatteella.

19. Ilmoita asiakkaille viimeinen joulutuotteiden tilauspäivä

Ilmoita sekä verkkokaupassasi että sosiaalisen median kanavissasi selkeästi viimeinen päivä, jolloin tilaukset on tehtävä, että tuotteet ehtisivät jouluksi perille.

Tee arvio realistisesti. Jos on pieninkään mahdollisuus, että tuotteesi eivät ehdi vastaanottajalle jouluksi, saatat katteettomilla lupauksilla tehdä yrityksellesi melkoisen karhunpalveluksen. On valtava takaisku verkkokaupan imagolle, jos joulupukin säkistä jää puuttumaan jotakin tärkeää.

20. Ota varaslähtö joulun jälkeiseen aikaan

Joulukampanjan rinnalla verkkokaupan on fiksua ottaa pieni varaslähtö joulua seuraavaan aikaan. Voit esimerkiksi aloitella välipäivien markkinointia jo joulua edeltävinä päivänä, jolloin varsinaiset joulutilaukset alkavat loppua. Muistuta asiakkaita myös uudenvuoden hankinnoista. Ne voi hoitaa verkossa kätevästi samaan aikaan jouluostosten kanssa.